Innovaatioilla pyritään edistämään monitoimitalon alueen ja tilojen hyötykäyttöä, turvallisuutta, viihtyvyyttä sekä käyttäjien liikkumista.
Oulun Metsokankaan monitoimitalon käyttäjämäärä on kasvanut viime vuosina huimasti. Alueen oppilasmäärä on yli kaksinkertaistunut vajaan kymmenen vuoden aikana. Käyttäjämäärän kasvu on luonut uusia tarpeita monitoimitalon ja sen alueen kehittämiseen.
Uusilla innovatiivisilla palveluilla ja tekniikoilla voidaan edistää alueen ja tilojen turvallisuutta, viihtyvyyttä sekä monitoimitalon käyttäjien liikkumista. Kehittämiskohteina yrityksillä voivat olla esimerkiksi tilojen hyötykäyttö, opastus ja sisäpaikannussovellukset, älyvalaistussovellukset tai liikenteen ohjaaminen monitoimitalon alueella.
Teemojen toteuttamiseksi Metsokankaalla otetaan nyt käyttöön nopeiden kokeilujen ketterä toimintamalli, jota on aiemmin sovellettu menestyksekkäästi Helsingin Fiksun Kalasataman kehittämisen yhteydessä ja kokeiltu Tampereen ja Espoon kehittämishankkeissa. Nopeiden kokeilujen avulla yritykset saavat tilaisuuden testata uusia palvelujaan ja kerätä suoraa palautetta aidoilta käyttäjiltä. Nopeat kokeilut Metsokankaan monitoimitalossa toteutetaan kilpailutuksen kautta.
Tervetuloa kuulemaan tarkemmin nopeista kokeiluista ja niiden hyödyistä Metsokankaan monitoimitalolle tiistaina 19.9.2017 klo 12 alkaen. Ilmoittautumiset tilaisuuteen 15.9.2017 mennessä täällä: https://www.lyyti.fi/reg/digitaaliset_ratkaisut
Tilaisuudessa esitellään Nopeat kokeilut -ohjelma, Metsokankaan monitoimitalon kilpailutuksen teemat, toteutusaikataulu sekä kokeiluihin valittavien yritysten ja ratkaisujen valintaperusteet.
Lisätietoja:
Risto Kallio, projektikoordinaattori
6Aika ja Avoimet Innovaatioalustat (AIA), Business Oulu
puh. 046 9219526
risto.kallio(at)businessoulu.com