Siirry sisältöön

Turussa työllistymistä tuetaan ideaverstaissa

19.02.2016 | TurkuUutiset

Tulevaisuuspajalta Työhön Tuetusti-hanke (TUTTU) järjestää Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa Ideaverstaita, joissa turkulaiset työnhakijat ratkovat yritysten asettamia kehittämishaasteita. Kokemukset ensimmäisistä pilottiverstaista ovat olleet kannustavia ja osallistujilta on saatu hyvää palautetta.

– Työnhakijat ovat todellisia ideanikkareita ja sitä tärkeää, eli osaamista löytyy. Pilottiverstaan yritys sai hienoja ideoita ja työnhakijat pääsivät esittelemään osaamistaan suoraan yrittäjälle. Verstaassa pohdittiin myös, miten luoda lisää työpaikkoja yritykseen. Ryhmä halusi jopa ylimääräisen kokoontumiskerran, Osuuskunta Droppi summaa kokemuksensa.

Ilmoittaudu mukaan!

Ideaverstaat on suunnattu kaiken ikäisille työnhakijoille ja mukaan voi ilmoittautua, vaikka ei olisikaan juuri teeman mukaisen aiheen asiantuntija. Mukana on aina myös yrityksen edustaja alustamassa aihetta osallistujille.

Ilmoittautuminen kevään verstaisiin on käynnissä ja lisää eri alojen työnhakijoita halutaan mukaan. Alla keväällä 2016 järjestettävien ideaverstaiden aikataulu ja kehittämishaasteiden teemat:

  • 1.–2.3.2016 Turun Linnateatterin kehittämishaaste: Uuden näyttämön ja kesäteatteriesityksen lanseeraus ja markkinointi
  • 22.3.2016 Vihersuunnitteluyrityksen kehittämishaaste: Uusien asiakkaiden tavoittaminen
  • 7.–8.4.2016 Rakentamispalvelualan yritys Disne Oy: Varastoalan kehittämishaaste
  • 21.–22.4.2016 Yrityskonsulttitoimiston kehittämishaaste: Internet ja some yrityksen markkinoinnissa sekä yrittäjämallilla työskentelevän työntekijän löytäminen

Toukokuussa verstaisiin ovat tulossa lisäksi kalastusalan sekä digialan yrityksen kehittämishaasteet. TUTTU-hanke on mukana myös akateemisten PopUp-viikolla 10.3.2016 klo 10.00–12.00 Turun TE-toimistossa.

Jos kevään ideaverstaiden aikataulut eivät sovi, mutta asia kiinnostaa, voi ilmoittautua TUTTU-hankkeen postituslistalle. Mikäli haluat mukaan, kerro hieman itsestäsi ja lähetä sähköpostia osoitteeseen: tuttu.hanke(at)turku.fi

Tähtäimessä työllistyminen

Työnhakijoilta tulleiden ideoiden avulla yritykset voivat laajentaa liiketoimintaansa, jolloin syntyviin piilotyöpaikkoihin on mahdollista työllistyä. Työnhakijoiden osaamista viedään samalla yrityksiin ja tuetaan heitä työllistymisessä tai oman yritystoiminnan perustamisessa.

TUTTU-hanke on osa Avoin osallisuus ja asiakkuus -painopistealueen toteutusta ja sen tavoitteena on tehdä asiakkaiden aktiivisesta osallistumisesta luonteva osa työllisyydenhoidon ja sosiaalipalveluiden kehittämistä. Hanke keskittyy työllisyydenhoidon ja sosiaalipalveluiden sähköisen asiointi- ja asiakasympäristön monipuolistamiseen. Lisäksi kehitetään yrityslähtöisiä palveluja liiketoimintamahdollisuuksien edistämiseksi.

Lisätietoja:
www.turku.fi/6aika/tuttu
www.facebook.com/ideaverstaat