Siirry sisältöön

Tuloksia: Kasvun ekosysteemit 2 – Kasvuohjelmien digitaaliset sisällöt

Tästä oli kyse

  • Kasvun ekosysteemit 2 – Kasvuohjelmien digitaaliset sisällöt hanke vahvisti aiemmassa Kasvun ekosysteemit -hankkeessa pilotoitujen kasvuohjelmien vaikuttavuutta.
  • Hanke loi menetelmiä kasvuyrityksille suunnattujen kokonaisuuksien digitaalisen jakamiseen.
  • 150 kasvuyritystä osallistui hankkeen myötä digitaalisiin kasvuohjelmiin ja sisältöihin Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Tuloksia Kasvun ekosysteemit 2 – Kasvuohjelmien digitaaliset sisällöt

  •  Hanke loi toimintamallin, käytäntöjä ja teknisiä valmiuksia kasvuyrityksille suunnattujen digitaalisten sisältöjen jakamiselle. Toimintamallin myötä Turku Science Parkin, Business Tampereen ja BusinessOulun sivuille tulee syöte muiden kaupunkien mielenkiintoisimmista tapahtumista. Lisäksi toimintamallissa on kuvattu käytännön ohjeita esimerkiksi siitä, mitä pitää huomioida tilaisuuksien jakamiseen liittyen.
  • Yhteiskehittämisen ja jakamisen kulttuurin syventäminen lisäsi ohjelmien vaikuttavuutta sekä toimi pohjana yhä useamman kaupungin kansallisen tarjoaman yhteen kokoamiselle.
  • Hanke pilotoi hybridi vs. online-tilaisuuksien järjestämisen tapoja, niissä käytettäviä teknisiä ratkaisuja, tilaisuuksien moderointia ja osallistujien aktivointia sekä tilaisuuksien markkinoinnin muotoja Turussa, Tampereella ja Oulussa.
  • Hanke järjesti Kehittäjäfoorumin, jossa organisaatioiden kasvuohjelmien parissa työskentelevät asiantuntijat pääsivät jakamaan tietoa ja vaihtamaan kokemuksia sekä suunnittelemaan yhteisiä sisältöjä. Kehittäjäfoorumi järjestetään jatkossa puolivuosittain.

Kasvun ekosysteemit 2 – Kasvuohjelmien digitaaliset sisällöt -hankkeen tavoitteena oli edistää kasvuyritysten liiketoiminnan ja osaamisen kehittymistä. Hankkeessa parannettiin yrityksille suunnattujen digitaalisten sisältöjen valikoimaa ja kehitettiin kasvuohjelmien yhteiskehittämisen ja jakamisen malli. Kasvuohjelmien yhteiskehittäminen ja sisältöjen jakaminen partnerien kesken tuo huomattavaa lisäarvoa kunkin alueen yrityksille. Hanke toteutettiin ajalla 1.7.2021-30.6.2022. Sen budjetti oli 300 000 euroa. Hanketta koordinoi Turku Science Park ja osatoteuttajina olivat Business Tampere ja BusinessOulu.

Lisätietoja

Sami Uusitalo
Turku Science Park Oy
sami.uusitalo(at)turkubusinessregion.com