Lähes kaikki yritykset voivat hyötyä robotiikan käyttöönotosta. Suomeen tarvittaisiin myös lisää robotteja valmistavia yrityksiä.
Robotisaatio etenee maailmalla hurjaa vauhtia ja kehitys on koko ajan nopeampaa. Robotiikan asiantuntija Cristina Andersson ennustaa, että esimerkiksi kvanttiteknologia tulee syrjäyttämään nykyisen, algoritmeihin perustuvan tekoälyn. Kvanttiteknologian myötä laskeminen nopeutuu, jolloin voidaan ratkaista todella isoja ongelmia, kuten ilmastokysymyksiä.
Anderssonin mielestä robotisaation kohdalla on tärkeä erottaa yritykset, jotka valmistavat robotteja ja ne, jotka robotteja hyödyntävät. Suomessa robotteja valmistavia yrityksiä on hyvin vähän, mikä on Anderssonin mielestä ongelma.
”Meillä voitaisiin tehdä paljon enemmän. Robottien markkinat kasvavat ja ne toisivat vientiä. Ei riitä, että teemme tekoälyä ja ohjelmistoja. Robotti muuttaa datan fyysisiksi teoiksi.”
Roboteista hyötyä etenkin teollisuudessa ja terveydenhuollossa
Tällä hetkellä robotteja hyödynnetään etenkin konepajoilla ja autotehtailla. Myös ohjelmistorobotiikkaa on otettu innokkaasti käyttöön monilla toimialoilla, kuten pankeissa. Terveydenhuollossa potentiaalia olisi valtavasti, sillä sairaalat ovat huonosti automatisoituja ja hoitajilta menee paljon aikaa esimerkiksi logistiikkaan. Robotiikan avulla ei ole tarkoitus poistaa ihmistä esimerkiksi hoitotyöstä, vaan varmistaa hoidon parempi laatu, kun hoitajilla on aikaa keskittyä hoitamiseen. Näitä mahdollisuuksia selvitettiin jo päättyneessä PalRob 6Aika-hankkeessa Tampereella. Myös kuntoutuksessa roboteista olisi hyötyä, sillä ne jaksavat toistaa samaa harjoitetta uudestaan ja uudestaan kyllästymättä.
”Robotiikkaa pitäisi ottaa rohkeammin käyttöön. Yritysten pitäisi miettiä investointistrategiansa uusiksi ja hankkia uutta investointiosaamista, jotta robottien laajamittaiset hyödyt paljastuvat. Ei voi tuijottaa vain hintalappua, sillä robotti-investoinnin vaikuttavuus on laajamittaista ja robotti tuo säästöjä pitkällä tähtäimellä”, Andersson muistuttaa.
Investointiosaamisen lisäksi puutetta on myös robotiikan osaajista. Olemassa olevaa tietoa pitäisi osata hyödyntää eikä pelkkä tekninen osaaminen riitä, vaan tarvitaan myös palvelumuotoilua. Kysyntää robotisaation osaajille olisi.

Alan kehitystä seurattava vaikka robotit eivät olisikaan ajankohtaisia
Anderssonin viesti yrityksille on, että robotisaatiossa on oltava mukana ja seurattava sen kehitystä. Jokaisen yrityksen kannattaa katsoa, löytyykö omasta toiminnasta jotain robotisoitavaa. Ensin kannattaa katsoa numeroita sekä asioita, jotka ovat kalliita, vaarallisia, tylsiä tai likaisia. Vaikka robotiikkaa ei aikoisikaan ottaa nyt käyttöön, se ei tarkoita, ettei aiheesta tarvitsisi tietää.
”Kilpailija voi ottaa robotit käyttöön ensi viikolla. Itse voi tehdä valinnan ottaako robotit käyttöön vai ei, mutta valinta ei saa johtua tiedon puutteesta. Jatkuva oppiminen on tärkeää. Kaikesta ei tarvitse tietää syvällisesti, mutta pitää tietää, että jokin ilmiö on olemassa”, Andersson muistuttaa.
Robotiikkaan pureutuu myös 6Aika-hanke ROBOREEL. ROBOREELin tavoitteena on petrata teollisuus- ja logistiikka-alan yritysten osaamista siten, että ne oppivat hyödyntämään robotiikkaa toiminnassaan. Yrityksiä valmentavat oppilaitokset, toiset yritykset ja muut ulkopuoliset asiantuntijat. Yrityskonsultaatioihin voi ilmoittautua paikallisen projektipäällikön kautta.