Yliopistollisissa sairaaloissa on Suomen ykkösosaajat erikoissairaanhoidon osalta. Turun ja Oulun yliopistolliset sairaalat lähtevät yhteistyössä edistämään terveysalan avointa innovointia sekä alan tutkimusta.
Yliopistosairaalat innovaatioalustana -hankkeen tarkoituksena on synnyttää alalle uutta, kasvuhakuista liiketoimintaa. Innovatiivinen työympäristö tuottaa myös ns. arjen innovaatioita, joiden avulla voidaan tehostaa päivittäistä toimintaa, parantaa laatua ja saavuttaa säästöjä kustannuksissa.
Hankkeessa kokeillaan ja kehitetään kahta erilaista, mutta toisiaan täydentävää mallia innovaatioiden synnyttämiseen. Turussa lähdetään liikkeelle operatiivisesta toiminnasta: uudet innovaatiot kartoitetaan valikoiduista toimintayksiköistä ja yritykset saavat mahdollisuuden hyödyntää niitä liiketoiminnassaan.
– Odotamme, että innovaatiot voivat synnyttää uutta yritystoimintaa tai uusia tuotteita jo toimivien yritysten portfolioihin. Parhaimmillaan syntyy uusia työpaikkoja ja jopa kansainvälistä liiketoimintaa, toteaa Marja-Riitta Viljainen hanketta koordinoivasta Turku Science Park Oy:stä. Samalla etsitään tapoja aktivoida henkilöstöä ja potilaita tuottamaan uusia ideoita sekä kehitetään väyliä niiden viemiseksi eteenpäin.
Oulussa puolestaan malli on avoin yhteiskehittäminen. Uudenlaisten tuotteiden, palvelujen ja toimintamallien kehittämiseen tuodaan mukaan eri sidosryhmiä, kuten yritysten tuote- ja palvelukehittäjiä, potilaita ja sairaalan henkilökuntaa. Tarkoitus on muokata vuorovaikutteisesti toimintamalleja kahdessa kansallisessa työpajassa ja jakaa hyöty kaikille sairaalaympäristöille.
– Hankkeen tuloksena kaupunkilaiset saavat tehokkaampaa ja laadukkaampaa hoitoa Samalla työntekijät voivat nähdä ideoidensa uudistavan toimintatapoja, mikä myös motivoi henkilöstöä työssään, Viljainen jatkaa.
Hankkeessa ovat mukana Turku Science Park, Turun yliopisto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Oulun yliopisto sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.
Kesto: 1.5.2016-31.12.2017
Budjetti: 716 334 €
Lue lisää Yliopistosairaalat innovaatioalustana (YSI) -hankkeen tuloksista
Yhteyshenkilöt:
Janne Lahtiranta (FT)
Erityisasiantuntija, terveysteknologia
Turku Science Park Oy
janne.lahtiranta(at)businessturku.fi
puh. 0400 789 984
Pauliina Hyrkäs
Projektipäällikkö
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
pauliina.hyrkas(at)ppshp.fi
puh. 040 504 6180