EduDigi-hankkeessa tuodaan peliteknologiat ja niiden soveltaminen osaksi opettamista ja oppimista. Kaupunkiyhteisön erilaiset toimijat tuodaan mukaan kehittämään ja kokeilemaan käytettäviä pelejä ja muita sovelluksia.
Hankkeessa luodaan osaamis- ja yrityskiihdyttämö oppimispelejä tekeville startup-yrityksille. Tarkoituksena on tukea uusien tuotteiden, palveluiden ja markkinoiden kehittymistä tarjoamalla pelillistämisen ja kokeilemisen alustoja sekä kokeiluympäristöjä.
Hankkeen keskiössä ovat digitaalisuus, uusien teknologioiden tuominen osaksi opettamista ja oppimista, uusimman pelialan tutkimustiedon avoin jakaminen sekä avoimeen ja elinikäiseen oppimiseen kannustaminen. Hankkeessa kehitetään uusia tapoja, joilla kaupunkiyhteisö voi osallistua yhteiseen palveluiden kehittämiseen.
– Hyötypelit ja uudet teknologiat ovat vahvasti kehittyvä alue. Toivon, että saamme synnytettyä pysyvää yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välille uusien digitaalisten materiaalien tuottamisessa, ylläpidossa ja kehittämisessä. Kehitystyötä tehdään niin, että myös opettajat, vanhemmat ja oppilaat ovat mukana, kertoo projektipäällikkö Heikki Santti Metropolia ammattikorkeakoulusta.
– Toivottavasti tämä yhteiskehittäminen tuo vanhemmille paremmin mahdollisuutta ymmärtää, auttaa ja seurata lapsiensa oppimista myös digitaalisissa materiaaleissa, Santti jatkaa.
Hankkeessa ovat mukana Metropolia ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Tiedekeskus Heureka, Helsingin yliopisto ja Oulun Museo- ja tiedekeskus Luupin Tietomaa-yksikkö. Yhteistyökumppaneina ovat Varia ammattiopisto, Laurea ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulut sekä Vantaan ja Helsingin kaupungit.
Kesto: 1.8.2016 – 31.7.2018
Budjetti: 762 903 €
Lue täältä hankkeen tuloksista
Lisätietoja:
Antti Laurikainen
Metropolia ammattikorkeakoulu
antti.laurikainen(at)metropolia.fi
Juha Järvinen
Metropolia ammattikorkeakoulu
juha.jarvinen(at)metropolia.fi
Anna-Maria Vilkuna
Metropolia ammattikorkeakoulu
anna-maria.vilkuna(at)metropolia.fi
Tuomas Olkku
Tiedekeskus Heureka
tuomas.olkku(at)heureka.fi
Sinikka Suutari
Oulun ammattikorkeakoulu
sinikka.suutari(at)oamk.fi
Harri Häll
Tiedekeskus Tietomaa
harri.hall(at)ouka.fi