KIEPPI, Kestävien kaupunginosien kumppanuusmalli -hankkeen tavoitteena on kehittää Espoon Kerasta, Tampereen Hiedanrannasta ja Turun Tiedepuistosta kestäviä kaupunginosia, joihin syntyy uutta kierto- ja jakamistalouteen pohjautuvaa yritystoimintaa ja työpaikkoja. Hankkeessa tuotetaan hiilineutraalin kaupunginosan alustamalli, jossa kaupunkien kasvun tarvitsemat materiaalivirrat kiertävät mahdollisimman suljetusti ja resurssiviisaasti. Hankkeessa kehitetään ja kootaan yhteen uusia kiertotalouden ratkaisuja, jotka tukevat kohteena olevien kaupunginosien kehittymistä kestäviksi ja houkutteleviksi.
KIEPPI-hankkeessa kehitetään kestävien kaupunginosien kumppanuusmalli, joka määrittelee kaupungin, kaupunkilaisten, yritysten ja tutkimuksen väliselle yhteistyölle perustuvat toimintatavat kiertotalouden toteuttamiseksi infran ja palvelujen suunnittelussa ja rakentamisessa valituissa kaupunginosissa.
KIEPPI rakentuu kolmesta peräkkäisestä vaiheesta, jotka toistuvat molempina hankkeen toteutusvuosina. Kestävien kaupunginosien kumppanuusmalli rakentuu kaikissa vaiheissa. Ensimmäisessä vaiheessa kumppanuusmalliin haetaan kehittämiskumppanuutta. Tämä tapahtuu kutsumalla yritykset, tutkimuslaitokset ja kansalaiset kehittämään kaupunginosaa yhdessä kaupungin kanssa.
Toisessa toteutetaan varsinaiset pilotoinnit, joiden aihealueet ovat
- tilat sekä jakamis- ja kiertotalouden palvelut
- ravinne-, energia- ja materiaalivirtojen hyödyntäminen
- urbaanin ruuantuotannon ratkaisut
- jäte- ja sivuvirtojen hyödyntäminen
- monimuotoiset ja terveyttä edistävät sini-viherrakenteet.
Kolmannessa vaiheessa hankkeen tuloksia skaalataan kaupunginosa- ja kaupunkitasoille ja lopuksi kumppanuusmalli konseptoidaan levitettäväksi muihin kaupunkeihin.
Hankkeessa mukana: Tampereen kaupunki (päätoteuttaja), Espoon kaupunki ja Turku Science Park
Kesto: 1.8.2019-30.9.2021
Budjetti: 1 370 974 euroa
Lisätietoja:
Karoliina Tuukkanen
projektipäällikkö
Tampereen kaupunki
puh. 041 730 1710, karoliina.tuukkanen(at)tampere.fi