Siirry sisältöön

Citylogistiikan uudet ratkaisut -hankkeen tavoitteena on kehittää yritysten kuljetuksia kustannustehokkaiksi ja kestäviksi. Tätä varten pilotoidaan yhdessä logistiikka-alan toimijoiden kanssa ns. viimeisen kilometrin kevyitä jakeluratkaisuja, autonomista eli itseohjautuvaa jakeluliikennettä, drone-jakelua sekä muita lähijakeluratkaisuja. Lisäksi tavoitteena on arvioida eri pilottien liiketoimintamahdollisuuksia, tukea uusien palvelukokonaisuuksien syntymistä ja löytää uusia toimintamalleja toimijoiden väliseen yhteistyöhön.

Hankkeen tuloksena syntyy uusia liiketoimintamahdollisuuksia logistiikka-alan ohella mm. it-sektorille ja vähittäiskauppaan. Lisäksi hanke luo parempia edellytyksiä logistiikan alan kilpailutuksiin.

Kaupunkialueiden kevytjakelulogistiikan kehittäminen tukee kaupunkien ilmastostrategioita, vähentää alueella liikkuvien autojen määrää ja parantaa ihmisten turvallisuutta ja viihtyvyyttä kaupunkien keskustassa.

Hankkeessa mukana: Turun kaupunki (päätoteuttaja), Forum Virium Helsinki, Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu ja Varsinais-Suomen liitto/Valonia.

Kesto: 1.8.2018-31.12.2020
Budjetti: 1 337 065 euroa
Hankkeen verkkosivut: Citylogistiikka.fi

Lisätietoja:
Jere Lumikko
projektipäällikkö
Turun kaupunki
jere.lumikko(at)turku.fi
puh. 040 184 7328

Tutustu Citylogistiikka-hankkeen tuloksiin