Siirry sisältöön

Precious Vallisaari ja Virgin island voittivat Vallisaari-kilpailun

09.09.2016 | HelsinkiUutiset

Puhdas Vallisaari -innovaatiokilpailuun tulleet 12 kehittämisehdotusta on käyty läpi ja asiantuntijaraati Bruce Oreckin johdolla on tehnyt valintansa. Raadin mukaan ehdotuksista kaksi erottui selkeästi muusta joukosta; Precious Vallisaari ja Virgin island. Molemmat palkittiin 12 500 eurolla.

Lisäksi raati jakoi 2 000 euron teemapalkinnon ehdotukselle My Vallisaari Experience. Kunniamaininnalla ja 1 500 eurolla palkittiin ehdotus Haven Islands. Lisäksi annettiin kunniamaininta ja 1 500 euroa ehdotukselle Islanders.

Kaikissa ehdotuksissa tuotiin teknisten ratkaisujen rinnalla esiin saarten omaleimaisuus ja matkailunäkökulma. Lähes jokaisessa ehdotuksessa oli joitakin saarten kehittämisessä hyödynnettäviä ideoita tai ratkaisuja.

Puhdas Vallisaari -innovaatiokilpailun tavoitteena oli vauhdittaa saaripari Valli- ja Kuninkaansaarten kehittämistä matkailukohteena, jossa yhdistyvät tulevaisuuden kaupunkisuunnittelu ja teknologia sekä historiallisten kerrostumien ja luonnon kunnioittaminen

Helsingin kaupunki järjesti Puhdas Vallisaari -innovaatiokilpailun yhdessä Metsähallituksen kanssa.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toteaa ”Helsinki on mukana ympäristöteknologian kehittämistyössä. Olemmehan pääkaupunki Itämeren rannalla ja ylpeitä merellisyydestämme, kuten pitkästä rantaviivasta ja saaristostamme.”

”Tämä kilpailu on hyvä esimerkki Helsingin kaupungin aktiivisuudesta Valli- ja Kuninkaansaaren kehittämisessä. Yhteistyö Helsingin kanssa on erittäin tärkeää Metsähallituksen luontopalveluille, jotta saarille saadaan houkuteltua yksityisiä sijoittajia valtion budjettirahoituksen rinnalle”, sanoo luontopalvelujohtaja Timo Tanninen Metsähallituksesta.

Osana 6Aika-strategiaa Helsingin kaupunki on käynnistänyt kehittämishankkeita ja kokeiluja yhdessä yritysten kanssa. Teemoiksi on valittu Smart&Clean sekä terveys- ja hyvinvointipalvelut. Yksi hankkeista on Vallisaaren innovaatiokilpailu, jossa etsittiin matkailusaarten infran ja matkailupalvelujen kehittämisessä tarvittavia ideoita ja innovaatioita. Lisäksi Tukkutorilla on kehitetty kiertotalouteen liittyviä uusia ratkaisuja yhdessä yritysten ja t&k-toimijoiden kanssa. Terveys- ja hyvinvointipuolella kokeiluja ja kehittämisprojekteja tehdään mm. Palvelukeskus Helsingissä (kotihoito). Kokeiluja suunnitellaan myös esimerkiksi Kustaankartanon palvelukeskukseen (vanhainkoti-, päivätoiminta- ja palvelukeskuspalvelut).

Kilpailusta kertova uusi video ja kaikki 12 kilpailuehdotusta ovat julisteina esillä Puhdas Vallisaari -innovaatiokilpailusta kertovassa näyttelyssä Allas Sea Poolin tiloissa 30. syyskuuta saakka. Osoite: Katajanokanlaituri 2. Monitoimitila on pääsääntöisesti avoinna klo 10–18.

Lisää aiheesta:

Puhdas Vallisaari -innovaatiokilpailu

Katso tuore video Vallisaaresta: www.helsinkikanava.fi

Kaupunginkanslian tiedote STT:ssä: Puhdas Vallisaari -innovaatiokilpailun tulokset julki