Oulun kaupunki ja Oulun yliopisto järjestävät yhteistyössä 4.-6.5.2015 kansainvälisen Oulu Smart City -seminaarin, jonka teemana on ’Intelligent Community Development & Smart Market Creation’. Seminaarin taustalla on kuutoskaupunkien yhteinen 6Aika-strategia sekä Tekesin INKA- ja Fiksu kaupunki ohjelmat.
Älykäs kaupunkikehittäminen keskiössä
Ouluun Smart City -seminaarissa alan asiantuntijoilla on mahdollisuus verkostoitua ja jakaa älykkään kaupungin parhaita käytänteitä. Lisäksi ideoidaan yhdessä, kuinka älykkäistä kaupungeista voitaisiin luoda paitsi elinvoimaisia niin myös houkuttelevia ympäristöjä asua ja tehdä työtä. Ajatuksia vaihdetaan myös tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksista, joissa esimerkiksi avoimella datalla on merkittävä rooli.
Kaikki kuutoskaupunkien johtajat osallistuvat tiistaina 5.5.2015 järjestettävään paneelikeskusteluun. Pääkaupunkia edustavat kaupunginjohtajat Jussi Pajunen, Jukka Mäkelä ja Kari Nenonen. Tampereen kaupunkia edustaa pormestari Anna-Kaisa Ikonen, Turkua kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja Oulua kaupunginjohtaja Matti Pennanen.
Paneelikeskustelun teemana on älykkään kaupungin johtaminen. Kansainvälistä näkökulmaa paneeliin tuovat Luulajan, Tromssan ja Eindhovenin kaupunginjohtajat. Keskustelun tavoitteena on avata älykkään kaupunkijohtamisen mahdollisuuksia muun muassa liiketoiminnan näkökulmasta.
Six City Cocktails
Oulu Smart City -seminaarin teemoja avataan erityisesti 6Aika-strategian näkökulmasta 5.5.2015 järjestettävässä cocktail-tilaisuudessa. Tilaisuuden tavoitteena on syventää tietämystä Suomen suurimpien kaupunkien 6Aika-yhteistyöstä ja avata 6Aika-strategiaa etenkin avoimen datan, innovaatioalustojen ja yritysyhteistyön näkökulmasta.
Cocktail-tilaisuuden aikana kuullaan kaupunginjohtajien näkemyksiä parhaista älykkään kaupunkikehittämisen käytänteistä ja saadaan makupaloja siitä, mitä muualla Euroopassa on asian tiimoilta tehty. Tilaisuuteen odotetaan yli 200 osallistujaa.