Onnistunut omistajanvaihdos hyvinvointialalla

16.12.2016

Tulevan kymmenen vuoden aikana Suomessa on ikääntymisen vuoksi omistajanvaihdoksen edessä yli 6000 terveys- ja sosiaalialan yritystä. Vain noin neljäsosalla niistä on jatkaja tiedossa. Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankkeella tuetaan pienten yritysten omistajanvaihdoksia, mukana on niin yrityksestään luopuvia kuin olemassa olevien yritysten jatkajiakin.


Kuva: Marjaana Malkamäki / Metropolia

Tällä hetkellä pienten yritysten on vaikea saada tukea omistajanvaihdokseen, sillä toimivat tukirakenteet tähän puuttuvat. Toisaalta omistajanvaihdoksen kautta syntyvä yrittäjyys on monelle tuntematon uravaihtoehto, eikä välttämättä kovin houkutteleva sellainen. Vaarana on kuitenkin tuhansien yritysten ja työpaikkojen menetys.

– Viime vuosina on panostettu hyvin paljon Startup-yrityksiin ja niiden sparraamiseen. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet olemassa olevat yritykset, joiden lopettamisessa hukataan paljon jo sellaista osaamista ja asiakaskuntaa, josta uusi innostunut yrittäjä voisi hyvin jatkaa. Englanniksi tälle löytyy jo kuvaava termikin: Re Start up -toiminta, kertoo Ulla Vehkaperä, hankkeen projektipäällikkö Metropoliasta.

Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke tekee töitä onnistuneiden omistajanvaihdosten eteen pääkaupunkiseudulla ja Oulun alueella. Mukana on sata omistajanvaihdoksen edessä olevaa yritystä.

Hankkeessa sparrataan omistajanvaihdoksen edessä olevia yrityksiä kasvu-uralle. Lisäksi etsitään uusia yhteistyömahdollisuuksia ja markkinavetoisia palveluja tuomalla yhteen yrityksiä, eri alojen opiskelijoita, luopujia ja jatkajia sekä hyvinvointipalveluja käyttäviä kaupunkilaisia.

Hankkeessa kehittämistyötä tekevät potentiaaliset jatkajat ja monialaiset opiskelijaryhmät yhdessä yrittäjien kanssa. Tällä vastataan moninaisten ja monikulttuuristen kaupunkilaisten tarpeisiin hyödyntäen palvelumuotoilua ja teknologiaa.

Yrittäjiä ja jatkajia tuetaan omistajanvaihdoksessa järjestämällä koulutusta ja yrityskohtaisia tukiprosesseja. Yrityksistään luopuvia ohjataan Suomen Yrittäjien vertaistuen piiriin, mikä auttaa oman uuden roolin löytämisessä vaihdoksen jälkeen.

Tavoitteena on, että yritysten kehittämisen ja omistajanvaihdosten kautta hyvinvointialalle syntyy uutta yrittäjyyttä, osaamista ja työllisyyttä.

Hankkeessa ovat mukana Metropolia ammattikorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Laurea ammattikorkeakoulu.

Hankkeen budjetti: 631 552 €

https://hyvinvointiyritys.com/

– Yrittäjyyskasvatuspäivillä Jyväskylässä 13.9.2016, Conference Proceedings -julkaisu s. 156

 

Lisätietoa

Projektipäällikkö Ulla Vehkaperä
Metropolia ammattikorkeakoulu
puh. +358 40 714 5147
[email protected]

 

Jaa artikkeli