Tutustu kaupunkikehittäjien käsikirjaan täällä (pdf).
Innovaatioalusta on yksinkertaisimmillaan mikä tahansa toimintaympäristö, teknologia, järjestelmä, tuote tai palvelu, jonka kehittäminen on systemaattisesti avattu ulkopuolisille kehittäjille ja arvonluonnille. Sen keskeisenä tavoitteena on alustan käyttäjien toisilleen tuottama hyöty ja osallistumisen luoma verkostovaikutus.
Avoimuus ja alusta-ajattelu sopivat hyvin pitkäaikaiseen trendiin julkishallinnossa, jossa vuoropuhelu eri tahojen ja erityisesti kuntalaisten kanssa on korostunut, sekä herkkyys asiakasryhmille ja yhteistyö palvelutuotannossa on vahvistunut.
Käsikirjan keskeisin viesti on, että alustamaisuus, jonka ilmentymiä kaupunki ja kaupunkien innovaatioalustat ovat, on syvällisestä yhteiskunnallisesta muutoksesta nouseva toimintatapa.
Alustamaiset toimintamallit jatkavat kehittymistään. Tulevina vuosina niitä ja innovaatioalustoja kehitetään aktiivisesti osana 6Aika-strategiaa ja sen hankkeita.