Siirry sisältöön

Kaupunkien ostot helpommin tutkittaviksi

12.09.2016 | Uutiset

Jo toistakymmentä suomalaista kaupunkia on avannut ostolaskunsa avoimena datana. Se tarkoittaa, että kuka tahansa pääsee tutustumaan siihen, mihin kaupungit ovat rahojaan käyttäneet.

Pulmana vain on, että avaukset ovat kirjavia: kukin kaupunki on avannut tiedot omalla tavallaan. Luokittelut ovat erilaisia, kentät eri järjestyksessä, tilien nimet vaihtelevat. Tämä aiheuttaa aineiston käyttäjälle harmaita hiuksia.

Suomen kuusi suurinta kaupunkia haluavat helpottaa tilannetta. Ne ovat yhdessä Kuntaliiton kanssa laatineet ohjeen, jonka avulla ostolaskut voidaan avata yhtenäisessä muodossa. Yhdenmukaiset avaukset tekevät ostolaskudatasta vertailukelpoista, jolloin eri kuntien tietoja on helpompi rinnastaa toisiinsa. Yhdenmukaista aineistoa on myös helpompi jatkojalostaa: kaupunkien kuluja voidaan vaikkapa visualisoida helposti ymmärrettävään muotoon.

Kunnat avaavat ostolaskujaan, sillä se lisää toiminnan läpinäkyvyyttä ja vahvistaa demokratiaa. Ostolaskujen avaamisella voidaan lisätä myös kustannustietoisuutta ja hakea säästöjä.

Avointa dataa voi käyttää kuka vain: sovelluskehittäjät, yritykset, toimittajat, opiskelijat, tutkijat ja kaikki kansalaiset. Ohjeet ovat olleet julkisesti kommentoitavina syksystä 2015 alkaen.

Ostolaskujen avaamisohje löytyy osoitteesta https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/ostolaskujen-avaamisohje-kunnille

Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu.

Ostolaskujen avaamisohje on tehty osana Forum Virium Helsingin vetämää kuutoskaupunkien rajapintayhteistyötä. Rajapintayhteistyö on osa 6Aika Avoin data ja rajapinnat -kärkihanketta, jota koordinoi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea. Kärkihankkeessa julkisen datan avaaminen tuodaan osaksi Suomen kuuden suurimman kaupungin normaalia toimintaa ja tarjotaan kaupunkien tuottamaa tai keräämää dataa mahdollisimman laajasti kenen tahansa käyttöön. Uusille kokeiluille ja palveluille tarjotaan kiinnostava testiympäristö.

Kärkihankkeen osatoteuttajat ovat Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea, Tampereen kaupunki, Oulun kaupunki, Espoon kaupunki, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen liitto / Lounaispaikka, Turku Science Park, Forum Virium Helsinki, Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki.

Lisätietoja

Annukka Varteva
Projektipäällikkö, Forum Virium Helsinki
annukka.varteva@forumvirium.fi

Aapo Rista
Erityisasiantuntija, Forum Virium Helsinki
aapo.rista@forumvirium.fi