Elokuussa alkoi uusi 6Aika-hanke Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa. Hankkeessa kehitetään ympäristöystävällisiä liikkumisen palveluja yhdessä yritysten kanssa Espoossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Liikenne aiheuttaa kaikkineen noin viidenneksen Suomen hiilidioksidipäästöistä.
Hankkeen tavoitteena on parantaa liikkumisen alan yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Teemoina hankkeessa ovat uusien liikkumispalvelujen ja matkaketjujen kehittäminen, pysäköintijärjestelmien kehittäminen sekä robottibussien ja sähköisten liikkumisvälineiden kehittäminen.
”Uusia palveluja voivat olla esimerkiksi kutsuohjatut kyydinjakopalvelut, yhteiskäyttö- ja vertaisvuokrauspalvelut sekä työnantajille ja kuluttajille suunnatut kestävän liikkumisen palvelupaketit ”, erityisasiantuntija Sanna Rönkkönen Espoon kaupungilta kertoo.
Kehittämisalustoina toimivat niin kutsutut liikennehubit eli keskukset, joissa on suuret kävijämäärät ja vahva julkinen liikenne. Oulussa hubiksi on nimetty Linnanmaan kampus ja Tampereella Kaupin kampusalue. Turussa puolestaan kaupungin keskusta ja vanha kaupunki. Espoossa kehitetään yleisesti liikenteen solmukohtia, joissa tavoitteena on parantaa liikkumispalvelujen tarjontaa ja tehdä siitä monipuolisempaa.
Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hanketta koordinoi Espoon kaupunki, muut osapuolet ovat Business Tampere, Oulun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun kaupunki.
Hanke ajoittuu 1.8.2019-31.10.2021 väliselle ajalle ja sen budjetti on 1 927 797 euroa.
Lue lisää hankkeen kuvauksesta
Lisätietoja:
Tuomas Kiuru
projektipäällikkö
Espoon kaupunki
puh. 040 552 2646, tuomas.kiuru(at)espoo.fi
Kuva: Espoon kaupunki, Janne Ketonen/Summit Media