Siirry sisältöön

Kasvun ekosysteemit – kaupungit kasvuyritysten tukena

Julkaisussa tarkastellaan kaupunkien toimintaa innovaatioiden ja kasvuyrittäjyyden edistämiseksi. Siinä kerrotaan 6Aika – Kasvun ekosysteemit -hankkeessa vuosina 2018–2020 tehdystä kehittämistyöstä ja sen havainnoista.

Julkaisu perehdyttää sinut kaupunkien vaikutusmahdollisuuksiin innovaatiotoiminnan ja kasvualojen elinvoimaisuuden edistämiseksi, sekä toimiviksi todettuihin tehtäviin ja rooleihin ekosysteemi- ja yritysrajapinnassa. Lisäksi julkaisussa esitellään kehitettyjä palveluja ja alustoja sekä työtä kuutoskaupunkien innovaatiokeskittymissä.

Julkaisuun on koottu hyödyllisiä yhteistyömalleja, hyväksi havaittuja palvelupolkuja sekä esimerkkejä toteutetuista kokeiluista.

Toivottavasti löydät hyödynnettävää omaan kaupunkiisi ja yhteistyö kaupunkien välillä tiivistyisi yhteistyön hyötyjä ja parhaita tuloksia ajatellen.

”Suomessa ei ollut käynnissä tarpeisiimme sopivaa testialustaa, joten minut ohjattiin ensin Vantaalta Turkuun, jossa alaani oli enemmän perehdytty. Sieltä sain ohjauksen Saksassa käynnistyneelle testialustalle. Alustan avulla saamme konseptoitua tuotteemme, mutta olimme myös kiinnostuneita Saksan markkinoista.” – Ohjelmistotalo, terveyspalvelut

Kasvun ekosysteemit – kaupungit kasvuyritysten tukena (pdf)