Siirry sisältöön

Kansainvälinen yrittäjäneuvosto palkitsi 6Aika-strategian

19.06.2018 | 6AikaUutiset

Johtaja Juha Ala-Mursula BusinessOulusta ja palvelukehitysjohtaja Päivi Sutinen Espoon kaupungilta vastaanottivat kansainvälisen ENTREPS-palkinnon 6Aika-strategialle vuonna 2018. Kuva: ENTREPS.

The International Board of Entrepreneurs & Business People (ENTREPS) palkitsi 6Aika-strategian älykkään kaupunkikehityksen eteen tehdystä esimerkillisestä työstä. Entreps palkitsee vuosittain parhaita käytäntöjä, aloitteita, henkilöitä ja saavutuksia sekä innovatiivisia yrityksiä ja yhteisöjä, jotka ansaitsevat globaalia tunnustusta toiminnastaan. Palkinnot jaettiin Brysselissä 18.6.

Aiemmin palkinnon ovat saaneet mm. Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton, Meksikon entinen presidentti Vicente Fox, yrittäjä Madi Sharma sekä Harvard Business School. Suomalaisista on palkittu Euroopan alueiden komitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Markkula.

Vuonna 2018 palkintokategorioita oli yhteensä 30. 6Aika-strategia palkittiin “Sustainable Cities and Communities – Smart Cities” -kategoriassa. Entreps tukee palkinnolla YK:n kestävän kehityksen tavoitteita eli niin sanottua Agenda 2030:ä. Palkintokategorioista 17 on YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisia.

EU valitsi helmikuussa 6Aika-strategian koheesiopolitiikan 30. juhlavuoden esimerkkihankkeeksi Suomesta.