Siirry sisältöön

Kalasatamaan haetaan nopeita kokeiluja

09.04.2016 | HelsinkiUutiset

Onko sinulla tai yritykselläsi kehitteillä kehitteillä fiksu tulevaisuuden palvelu, jota haluaisit kokeilla oikeassa ympäristössä käyttäjien kanssa? Nopeiden kokeilujen ohjelma etsii nyt innovatiivisia lähipalveluja, jotka parantavat kaupunkilaisten arjen hyvinvointia ja täydentävät kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluita.

Pieniä, ketteriä kokeiluja

Fiksun Kalasataman Nopeiden kokeilujen ohjelma ostaa pieniä kokeiluja (1 000–8 000 euroa) kaupunginosan palvelukehitykseen. Tavoitteena on kiihdyttää hyvien konseptien kehittymistä palveluiksi sekä uudeksi liiketoiminnaksi. Kokeilut toteutetaan ketterästi ja nopeasti, tavoitteena on myös oppia tekemisen kautta.

Kalasatamassa on käynnissä tänä keväänä ensimmäiset nopeat kokeilut, jotka liittyvät älykkääseen liikkumiseen, jätehuollon tehostamiseen, ruokahävikin vähentämiseen sekä paikallisten palveluiden yhteiskehittämiseen. Kokeilut valittiin syksyllä 2015 yli 50 tarjouksen joukosta.

– Kalasatamassa lähtökohtana on arjen sujuvuus, jota älykkäät palvelut tukevat. Nopeiden kokeilujen ohjelmassa haemme ketteriä ja käyttäjälähtöisiä palveluita, joilla on jokin digitaalinen ulottuvuus, kaupallista potentiaalia sekä mahdollisuuksia skaalautua käyttöön myös muualla, kertoo nopeita kokeiluja Fiksussa Kalasatamassa vetävä Kaisa Spilling.

Hyvinvointia tukevia palveluja

Kalasatamaan avataan vuonna 2018 terveys- ja hyvinvointikeskus, joka tulee olemaan suuri kokonaisuus niin asiakaskunnaltaan kuin fyysiseltä pinta-alaltaankin (18 000 m2). Keskuksen tiloja ja palvelutarjontaa suunnitellaan ja kehitetään parhaillaan. Nyt etsitään innovatiivisia lähipalveluita, jotka täydentävät kaupungin tarjontaa ja auttavat kaupunkilaisia pärjäämään arjessa

– Käytännössä ratkaisujen tulisi parantaa esimerkiksi palveluiden saatavuutta tai kattavuutta, helpottaa asiointia tai laajentaa nykyistä palvelutarjontaa. Kokeiluista haluamme oppia, miten uudenlaisia sujuvia palveluita voisi rakentaa tulevaisuuden terveys- ja hyvinvointikeskukseen, kertoo ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastosta.

Kokeiltavat ratkaisut suunnataan erityisesti paljon palvelua tarvitseville ja satunnaisesti akuuttia palvelua tarvitseville. Tähtäimessä ovat sellaiset palvelut, jotka eivät vaadi asiakkaan fyysistä läsnäoloa terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.

Jätä tarjous 30.4. mennessä

Ohjelmassa haetaan nopeita kokeiluja, jotka voi toteuttaa 1–6 kuukauden aikana Kalasatamassa tai sen lähialueilla. Kokeilujen tulisi luoda uusia palveluita tai niiden aihioita Kalasatamaan. Arviointikriteereihin kuuluvat muun muassa palvelun skaalautuvuus, käyttäjälähtöisyys ja oppimispotentiaali. Tarjouksen voi jättää 14.3.–30.4.2016 välisenä aikana sähköisellä lomakkeella. Ohjelmaan valitaan 2–3 kokeilua 31.5.2016 mennessä.

Kokeiluaan voivat tarjota pienet tai suuret yritykset, start-upit, yhdistykset tai vaikkapa tutkimusryhmät. Ohjelmassa ei rajata toimijoita, mutta mukaan voidaan valita vain rekisteröidyt toimijat (yritys- tai yhdistysrekisterissä). Kokeilut voivat saada rahoitusta muista lähteistä.

Lisätietoja:

Kaisa Spilling
Forum Virium Helsinki
040 744 8831
kaisa.spilling(at)forumvirium.fi

Lars Rosengren
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto
lars.rosengren(at)hel.fi