Siirry sisältöön

Itseohjau­tuvat robottibussit liikenteeseen

Suomen ensimmäiset automaattiset pikkubussit ovat aloittaneet liikennöinnin Helsingin kaduilla elokuussa. Robottibussit operoivat koekäytössä Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Kustannustehokkaiden, vähäpäästöisten ja matkustajien tarpeet huomioivien piensähköbussien kuljetuskapasiteetti on 9 henkeä. Robottibussit operoivat koekäytössä Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Bussien kehittäminen on osa SOHJOA-hanketta, jonka tavoitteena on luoda suomalaisille yrityksille aito mahdollisuus kehittää uusia tuote- ja palveluideoita, joita autonominen liikkuminen edellyttää tai mahdollistaa. SOHJOA-hanke on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa, jossa kehitetään avoimempia ja älykkäämpi palveluita. Tavoitteena on synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja.

Kokeilujen kautta pyritään löytämään kaupunkiliikenteen sujuvuuden, turvallisuuden sekä matkustajien käyttökokemuksen kannalta parhaat lähitulevaisuuden sovelluskohteet automaattibusseille. Suomen lainsäädäntö on liikenteen automaation kehittäjien kannalta aito kansainvälinen kilpailuetu. SOHJOA-hankkeella siirretään tämä lainsäädännön etumatka ensimmäistä kertaa käytännössä automaatiota kehittävien yritysten sekä hankkeeseen osallistuvien kaupunkien hyödyksi.

Robottibusseista bisnestä?

SOHJOA-hankkeen päätavoitteena on luoda suomalaisille yrityksille aito mahdollisuus kehittää uusia tuote- ja palveluideoita, joita autonominen liikkuminen edellyttää tai mahdollistaa. Tavoitteena on saada Suomi vahvasti edelläkävijäksi autonomisen liikkumisen teknologiaratkaisujen alalla ja synnyttää uutta vientiliiketoimintaa näille yrityksille. Hanke luo yritysten käyttöön ”innovaatioalustan”, eli toiminnallinen bussilinjan, johon yritykset voivat tuoda tuotteitaan kehitettäväksi ja kokeiltavaksi osaratkaisuina. Suomessa on vahvaa osaamista esimerkiksi konenäköön, älykkääseen reitittämiseen ja liikenteen talviolosuhteisiin liittyen.

”Kaupunkien innovaatioalustat tarjoavat startup -yrityksille hyvän mahdollisuuden saada merkittäviä referenssejä ja tosielämän kehittämiskokemuksia. Otaniemi pilottialueena ja sen kansainvälinen startup -yhteisö palvelun testaajina on oiva ympäristö liikenteen automaation innovatiivisten ratkaisujen testaamiselle”, sanoo elinkeinojohtaja Tuula Antola Espoon kaupungista.

Robottibussi ajaa, kirkas päivä ja sininen taivas.
Kuva: EasyMile

Hanke lisää myös kaupunkien – kaupungin eri virastojen, kaupunkilaisten ja muun kaupunkiyhteisön – ymmärrystä liikkumisen murroksesta. Liikenteen automatisaatio ja palveluistuminen tapahtuu kansainvälisten teknologiayritysten ennusteiden mukaan hyvin nopeasti lähivuosina. Robottiajoneuvojen hyötyjä, haittoja, riskejä, edellytyksiä ja unelmia pitää etsiä ja kehittää yhdessä koko kaupunkiyhteisön voimin.

Maailmalla vielä harvinaisia robottibusseja kokeiltiin Suomessa ensi kerran kesällä 2015 Vantaan Kivistön asuntomessujen yhteydessä. Nyt samanlaisilla EasyMile EZ10-busseilla siirrytään seuraavaan kehitysaskeleeseen – käyttötestiin tieliikenteessä. Kaksi robottibussia aloittavat liikennöinnin heinä-elokuussa Helsingin Hernesaaren alueen kaduille.

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri toteaa: ”Helsinki haluaa olla kansainvälisesti tunnettu kehittämis- ja kokeiluympäristö uusille fiksuille tuotteille ja palveluille, kuten älykkään urbaanin liikkumisen ratkaisuille. SOHJOA-hanke on uusien liikkumisratkaisujen kehityksen kärjessä. Robottibussit voisivat tuoda ratkaisun moneen kaupunkiliikenteeseen liittyvään haasteeseen ja tarpeeseen. Toivotamme automaattiset bussit ja niiden ympärille teknologioita ja palveluja kehittävät yritykset ja tutkimustahot tervetulleeksi Helsinkiin kokeilemaan ja kehittämään!”

Kaksi robottibussia aloittavat liikennöinnin heinä-elokuussa Helsingin Hernesaaren alueen kaduilla. Helsingin jälkeen bussit menevät Espooseen elo-syyskuuksi ja loka-marraskuuksi Tampereelle, jossa ne operoivat aina ensilumiin asti. Keväällä 2017 kokeilut jatkuvat.

Reitit, aikataulut ja lisätietoa www.sohjoa.fi

SOHJOA-hanke on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa, jossa kehitetään avoimempia ja älykkäämpi palveluita. Tavoitteena on synnyttää Suomeen uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja. Metropolian monialaisina hankekumppaneina ovat Aalto Yliopisto, Forum Virium Helsinki, Maanmittauslaitos sekä Tampereen teknillinen yliopisto. Hankkeen rinnalla on myös Demos Helsingin kanssa tehtävä Tekes Challenge Finland -rahoitteinen valmisteluhanke yritysten kehitystoiminnan fokusoimiseksi. Automaattiajoneuvojen toimintaa suomalaisissa olosuhteissa testataan osana Liikenneviraston ja Trafin rahoittamaa NordicWay –hanketta, jossa osaltaan valmistaudutaan uudentyyppisiin liikenteen palveluihin ja tieliikenteen automaatioon.

Lisätietoja: Projektipäällikkö Harri Santamala, Metropolia Ammattikorkeakoulu, p. +358 40 334 1516 – Email: harri.santamala(at)metropolia.fi

Kuvat: www.sohjoa.fi oikeudet EasyMile

Lehdistötiedote: Metropolia tuo robottibussit Suomen kaduille