Turun kaupungin opastamisen konsepti on palkittu kansallisella Fennia Prize Winner -muotoilupalkinnolla. Konsepti rakennettiin Opastamisen ekosysteemi -hankkeen päätyönä. Opastesuunnittelun takana on kaupunkiorganisaation monialainen yhteistyö ja palvelumuotoilu.
Tänä vuonna palkittujen joukossa Turun opastamisen konsepti oli ainoa julkiseen käyttöön tehty muotoilutyö.
”Palkinto on merkittävä tunnustus ja osoitus siitä, että muotoilua voidaan käyttää strategisesti hyödyksi kaupunkilaisten arjessa. Kaupunkiopastaminen parantaa Turun palveluiden löydettävyyttä, tukee kaupunkikuvan hahmottamista ja kannustaa liikkumaan täällä jalan tai pyörällä”, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.
Kilpailuun voitiin ilmoittaa tuotteita, konsepteja ja palveluita, joiden suunnittelemisessa ja toteuttamisessa, tuotekehityksessä, valmistuksessa ja brändissä muotoilua on käytetty kokonaisvaltaisesti ja innovatiivisesti.
Palkintolautakunta perusteli opastamisen konseptin palkitsemista seuraavasti:
”Projekti on hyvä esimerkki siitä, kuinka strategisesti käytetyllä muotoilulla voidaan parantaa kaupunkibrändiä ja -ympäristöä. Osallistavan suunnittelun kautta käyttäjillä ja asukkailla oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa. Samalla kaupungin oma visio selkiytyi. Palaute oli vahvasti positiivinen ja lopputuloksena saatiin toimiva ja moderni kaupunkiopastamisen konsepti.”
Turun uuteen opasteperheeseen kuuluvat erilaiset opasteratkaisut, symbolit ja grafiikka sekä suunnitelmat opasteiden asennuksesta ja huollosta. Konseptin ulkoasu perustuu Turun kaupungin brändiin.
Opastaminen on kaupunkipalvelua
Turun opastamisen konsepti rakennettiin Opastamisen ekosysteemi -hankkeen päätyönä. Konseptin suunnittelusta ja opasteperheen muotoilusta vastasi helsinkiläinen DesignStudio Muotohiomo Oy. Muotoiluprojektia johti toimitusjohtaja, muotoilija Pekka Toivanen ja opastetuoteperheen visuaalisesta ilmeestä vastasi AD palvelumuotoilija Tuomo Väänänen. Hankkeen vetäjänä Turun kaupungilla toimi projektipäällikkö Riikka Niemelä ja konseptia työstettiin yhteistyössä lukuisten kaupungin asiantuntijoiden kanssa.
”Opasteiden suunnittelutyön lähtökohtana on ollut palvelujen löydettävyyden parantaminen Turussa. Opastamista kehittämällä autamme kaupungissa liikkuvia ihmisiä löytämään määränpäähänsä ja hyödyntämään kaupungin reittejä, ulkoilualueita ja eri palveluita. Hyvät opasteet ovat tärkeä palvelu myös matkailijoille ja osa Turun kaupungin brändityötä”, kertoo Pekka Toivanen Muotohiomosta.
Palvelumuotoilua ja yhteistyötä
”Konseptin suunnittelutyöhön ja työpajoihin osallistui runsas edustus useilta kaupungin toimialoilta: konsernihallinnon viestinnästä ja markkinoinnista, kaupunkiympäristötoimialalta, liikennesuunnittelusta, vapaa-aikatoimialalta sekä matkailusta. Myös eri käyttäjäryhmiä ja kaupunkilaisia osallistettiin muotoiluun. Näin saimme aikaan monipuolisen, koko kaupungin tarpeisiin vastaavan konseptin, joka sekä hyödyttää kaupunkilaisten arkea että parantaa täällä vierailevien kaupunkikokemusta”, sanoo Riikka Niemelä.
Ensimmäisten konseptin mukaisten, pysyvien kaupunkiopasteiden pystytys Turun keskustaan on käynnissä. Opastepylonit sijaitsevat Tuomiokirkkotorilla, Kirjastosillan kupeessa Itäisellä Rantakadulla, kaupungintalon vieressä Läntisellä Rantakadulla sekä Aurakadun ja Linnankadun kulmassa.
Konseptia on hyödynnetty tähän mennessä kaupungin ulkoilusaarten, Aunelan koulun ja Vartiovuoren puiston opastesuunnitelmassa.
Opastekonsepti taipuu ulkotilojen lisäksi myös sisätilaopastukseen. Sisätilaopasteita on suunniteltu Kupittaan liikuntahalliin ja Mäntymäen terveysasemalle. Jatkossa konseptin sovelluksia nähdään keskustan uudessa yhteispalvelupiste Monitorissa ja suunnitelmia on myös digitaalisista opastesovelluksista.
Teksti: Turun kaupunki
Lisätietoa kilpailusta ja kaikkien palkittujen esittelyt
Lisätietoja:
Turun kaupunki, yhteysjohtaja Antti Kirkkola, p. 050 559 0103
Turun kaupunki, projektipäällikkö Riikka Niemelä, p. 040 192 3469
DesignStudio Muotohiomo, toimitusjohtaja Pekka Toivanen, p. 040 5291 646
#fenniaprize #dffawards20