Siirry sisältöön

CoHeWe-hanke kehittää sosiaalipäivystyksen mobiilipalvelua Oulun seudulle laajalti

26.06.2020 | OuluUutiset

Päätös siirtymisestä entistä laajempaan sosiaalipäivystyksen alueeseen vauhditti Oulussa liikkeelle uuden mobiilisovelluksen kehittämisen. Korona-aikaan yhteiskehittämistä yrityksen ja sote-ammattilaisten kesken tehdään etäyhteyksillä. CoHeWe-hankkeen kokeilua tehdään yhteistyössä Oulun yliopiston ja turkulaisen Wallasvaara Engage Oy:n kanssa. Palvelua voidaan jatkossa räätälöidä myös muiden sote-toimijoiden tarpeisiin.

Sosiaali- ja kriisipäivystykseen on alkamassa uusi sopimuskausi heinäkuusta alkaen entistä laajemmalla päivystysvastuulla. Seudullisen virka-ajan ulkopuolisen sosiaali- ja kriisipäivystyksen järjestämissopimus toteutetaan Kempeleen, Lumijoen, Tyrnävän, Muhoksen, Limingan, Hailuodon sekä Oulunkaaren kuntayhtymän eli Utajärven, Pudasjärven, Vaalan, Simon ja Iin, kanssa. Oulun kaupungin hyvinvointivointilautakunta päätti asiasta toukokuussa.

Ammattilaisten mobiilisovellusta tarvitaan eri kuntiin tehtävän työn tilastointia ja myöhemmässä vaiheessa kuntalaskutusta varten. Sosiaalipäivystyksen kokeilu tehdään osana CoHeWe – Co-created Health and Wellbeing -hanketta, joka on Oulun, Tampereen, Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteisprojekti.

Sote-ammattilaiset testaavat osana työtään

Hyvinvointipalveluiden teknologia-asiantuntija Jaana Kokko kiittää, että mukana on erittäin sitoutuneita ammattilaisia. – Yhteiskehittämisessä ja valintaprosessissa on tärkeänä osana mukana sosiaalipäivystyksen esimies Marja Salonen sekä sosiaalityöntekijä Mira Takkinen. Testaajina toimivat kaikki sosiaalipäivystäjät osana sosiaalipäivystyksen työtehtäviään, kertoo Kokko.

Kehittäminen käynnistyi ripeästi kevään koronatilanteesta huolimatta. Tietopyynnön julkistamisen jälkeen yrityksiltä saatiin yhdeksän ratkaisuehdotusta, joiden perusteella kolme yritystä kutsuttiin sparraustilaisuuteen. Tarpeiden läpikäynnin jälkeen pidettiin valintakokous. Kokeilun toteuttajaksi ylsi turkulainen Engage.

Käytännössä kokeilu starttasi liikkeelle kesäkuun alussa, ja jo kesäkuun loppupuolella on valmiina toimiva sovellus, jota henkilökunta lähtee testaamaan 29. kesäkuuta lähtien. Heinä- ja elokuu ovat testausaikaa.

-Käyttäjän tarina on ratkaisevan tärkeä. Keskustelut ammattilaisten kanssa ovat ratkaisevassa roolissa selvittämään tarpeet. Kaikki on sujunut hyvin jouhevasti, kun suunnittelussa on mukana osaavat ihmiset, jotka tietävät täsmälleen, mitä tarvitsevat, sanoo Engagen toimitusjohtaja Martti Wallasvaara.

Mobiilisovellukset ja IT-projektit ovat yleensä olleet tyypillisesti henkilöresursseja ja aikaa vieviä kalliita hankkeita. Nyt asiaa lähestytään ketterillä projekteilla ja muuntautumiskykyisillä moduleilla.

Martti Wallasvaara kertoo, että samoilla komponenteilla, joilla sosiaalipäivystäjä kotikäynnillä käytyään jatkossa kirjaa työtapahtuman tietoja, kirjattiin viimeksi vaikkapa maalintekijä Singaporen salibandyliigassa.

-Engage-moduuleilla on palveltu kansainvälisesti merkittävintä yleisurheilutapahtumaamme Paavo Nurmi Gamesia jo kolmena vuonna peräkkäin. Toisaalla rakennetaan lääketutkimukseen potilaspalautteen keräyssovellusta, välitetään kuvallisia vikailmoituksia asukkailta isännöintitoimistoille ja myydään ravitapahtumiin lippuja ja pesäpalloliiton lisenssejä, kertoo Wallasvaara.

Digiloikka tuo säästöjä

Kokeilua yrityksen kanssa toteutetaan Oulun kaupungin Hyvinvointipalveluiden ja Oulun yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan yhteistyönä. Projektikoordinaattori Jarmo Pääkkönen kertoo, että yhteiskehittäminen on sujunut korona-aikanakin.

– Innovaatiotoiminnassa ja yhteiskehittämisessä on yritysten kanssa otettu yhteistä digiloikkaa, uusia välineitä on käytössä ja asioita tehdään yhdessä etänä halki Suomen, sanoo Jarmo Pääkkönen.

Kun kasvokkainen kanssakäyminen nyt puuttuu, tekeminen on erilaista – mutta onnistuu. Matkakulujen lisäksi säästyy myös paljon työaikaa. Resursseja säästävät myös Engagen tarjoamat uudet modulit.

-Engage-modulit lyhentävät henkilöresurssien tarvetta, tuotantoaikaa ja siten kustannuksia kymmenesosaan perinteisestä. Tuloksena on silti tarkasti asiakkaan tarpeisiin räätälöity sovellus tai palveluprosessi, kertoo Wallasvaara.

– Palvelu voidaan helposti jatkossa räätälöidä myös muiden sote-toimijoiden vastaaviin tarpeisiin, sanoo Wallasvaara.

Engage on suomalaisen alustatalouden edustaja, joka tähtää kansainvälisille markkinoille. Alustatalouden kasvunäkymille suomalaisena vientituotteena asetetaan suuria odotuksia.


Teksti: Oulun kaupunki


Lisätietoja:

Jaana Kokko, puh. 044 703 4030, teknologia-asiantuntija, Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut, jaana.a.kokko(at)ouka.fi

Jarmo Pääkkönen, puh. 040 5433422, projektikoordinaattori, Oulun yliopisto, Centre for Health and Technology, jarmo.paakkonen(at)oulu.fi

Martti Wallasvaara, puh. 0400 722 237, CEO Wallasvaara Engage Oy, martti.wallasvaara(at)engage.fi

cohewe.eu