Siirry sisältöön

CityIoT: pilotti­kohteita yritys­ten käyttöön

20.02.2018 | OuluTampereUutiset

CityIot hanke on valinnut pilotointikohteensa Oulun ja Tampereen kaupunkien osalta. Piloteissa yritykset voivat testata tuotteitaan sekä hyödyntää ympäristöä tutkimus- ja kehitystyössään. Pilottien kautta saatava IoT data kerätään yhteiselle alustalle, josta se on käytettävissä avoimen rajapinnan kautta.

Oulun kaupungin tavoite on kehittää kaupungin julkisten rakennusten ylläpitoa ja elinkaaren hallintaa IoT -teknologian avulla. Pilottikohteina toimivat Pikku-Iikan päiväkoti, Talvikankaan koulu sekä Ritaharjun monitoimitalo. Yritykset voivat käyttää pilottikohteita testialustoina IoT-anturiteknologiaan perustuvien sensorien tuotekehityksessä sekä kerätyn IoT -datan soveltamisesta uusiksi palvelutuotteiksi niin kaupungille kuin myös kaupunkilaisille.

Tampereella CityIot pilottikohteena toimii Viinikan alue, johon rakennetaan kolmansille osapuolille avoin IoT-testiverkko. Verkon rakentamisessa hyödynnetään katuvalaisinverkkoa. Tampereella on Smart Tampere-ohjelman kautta käytettävissä myös muita vastaavia pilottikohteita. Esimerkiksi Hervannan alueella on mahdollisuus kehittää ja testata uusia 5G-palveluja avoimessa pilvipohjaisessa verkossa. Hiedanrannan alueella tullaan puolestaan panostamaan erilaisiin IoT-ratkaisuja ja digitaalisuutta hyödyntäviin energiansäästöratkaisujen pilotointiin.

Piloteissa tehdyt kokeilut antavat yrityksille arvokasta tietoa uusien tuotteiden, palvelujen ja liiketoimintasuunnitelmien kehittämisen tueksi. Kokeiluista voidaan saada käytännön ratkaisuja kaupunkien omiin tarpeisiin ja samalla onnistuneista ratkaisuista muodostuu yrityksille referenssejä. Kokeilujen kautta tulevan tiedon avulla kaupungit voivat suunnata omaa kehitystoimintaa ja investointeja alueille, jotka ovat toimivia ja hyödyllisiä ja joita kaupunkilaiset arvostavat.

Kaupungit toivovat yritykset ja asiantuntijat tervetulleiksi mukaan kehittämään palveluitaan pilottien kautta. Mukaan halutaan teknologiakehittäjiä, sovelluskehittäjiä sekä palvelukehittäjiä.

Lisätietoja

Oulun kaupunki Jani Nousiainen, jani.nousiainen(at)ouka.fi, p. 0447032531

Tampereen kaupunki Mika Heikkilä, mika.heikkila(at)tampere.fi, p. 0504688478

Business Tampere Markku Niemi, markku.niemi(at)businesstampere.com, p. 0505117341

www.cityiot.fi