Siirry sisältöön

CityIoT kehitti avoimen dataintegraatioalustan – hankkeessa mukana 160 yritystä

02.06.2020 | OuluTampereUutiset

Kuva CityIoT-hankkeen tilaisuudesta Oulussa

Toukokuun lopussa päättynyt CityIoT-hanke haki ratkaisuja ongelmiin, joita epäyhteensopivat IoT-järjestelmät aiheuttavat. Olemassa olevien järjestelmien päälle on ollut vaikeaa tehdä uusia sovelluksia ja yhdistää dataa eri järjestelmistä. Hanke rakensi referenssitoteutuksena ei-kaupallisen, avoimen ja toimijoista riippumattoman IoT-dataintegraatioalustan, jonka mikä tahansa toimija voi ottaa käyttöönsä.

CityIoT eli Tulevaisuuden toimijariippumaton dataintegraatioalusta -hanke kokeili uusia digitaalisia palveluja yli neljässäkymmenessä pilotissa. Oulussa kokeiluissa keskityttiin kiinteistöjen kunnossapitoon ja elinkaaren hallinnan tehostamiseen. Tampereella kokeiltiin katujen ja ulkoalueiden infrastruktuuriin liittyviä palveluja. Kaupungeissa on valittu joukko yrityksiä, joiden kanssa jatketaan kehittämistä. Hankkeessa oli mukana kaiken kaikkiaan noin 160 yritystä.

Lue lisää CityIoT-hankkeen tuloksista

Lisätietoja:
Pirjo Rousu
projektipäällikkö
Oulun yliopisto
pirjo.rousu(at)oulu.fi

Jani Nousiainen
Oulun kaupunki
jani.nousiainen(at)ouka.fi

Oulun ammattikorkeakoulu
Jussi Kangasoja
jussi.kangasoja(at)oamk.fi

Mika Heikkilä
Tampereen kaupunki
mika.heikkila(at)tampere.fi

Kari Systä
Tampereen yliopisto
kari.systa(at)tuni.fi