Siirry sisältöön

Oulu

6Aika on vauhdittanut Oulussa tuotteiden ja palveluiden yhteiskehittämistä. Kokeilukulttuuri ja yhteiskehittämisen menetelmät ovat vakiintumassa kaupungissa pysyviksi. Oulussa on tuotteistettu innovaatioalustoihin liittyviä palveluja ja avattu yrityksille pääsy erilaisiin kehitys- ja testausympäristöihin.

Kaupunkikoordinaattori

Ari Saine

Rahoitusasiantuntija
BusinessOulu
puh. 044 497 3117
ari.saine(at)businessoulu.com

Oulun 6Aika-tulosjulkaisu

 

6Aika on vahvistanut ja vakiinnuttanut alustamaisen toiminnan ja kehittämisen roolia kuutoskaupunkien strategioissa. Oulussa on keskitytty yhteiskehittämiseen, avoimiin innovaatioalustoihin ja teknologiaan useilla eri teema-alueilla. Tutustu Oulun tulosjulkaisuun 6Aika Oulussa: kohti avoimempaa ja älykkäämpää kaupunkia (pdf).

Hankkeet

Tutustu 6Aika-hankkeisiin, joissa on toimijoita Oulun alueelta.

Lisää työpaikkoja, elinvoimaa ja liiketoimintaa Ouluun

Kuva: Anna Karppinen

Oulun kaupunki rakentaa yhdessä kansainvälisiä menestystarinoita ja hyödyntää rohkeasti digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Kehitämme vaikuttavia palveluita ja toimintaamme asiakaslähtöisesti, tietoon perustuen. Järjestämme palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

Kehitystyö 6Aika-hankkeissa tuo alueelle työpaikkoja ja elinvoimaa, ja yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kaupunkien välinen yhteiskehittäminen on tuonut Ouluun uutta osaamista ja sisältöä, kun ratkaistaan kaupunkien yhteisiä isoja haasteita, kuten kestävän kehityksen haasteita ja palveluiden tuottamista tulevaisuudessa. Yhteiskehittämisen menetelmät ovat vakiintumassa Oulussa pysyviksi, ja kokeilukulttuuri on saatu leviämään kaupungin eri hallintokuntiin ja toimialoille. Käytännössä Kaupunki kokeilualustana -ajatus on konkretisoitunut osaksi kaupunkistrategian 2026 DigitaalinenOulu -ohjelmaa.

Kuva: Anna Karppinen

6Aika on vauhdittanut osaltaan kuntien, oppilaitosten, yritysten ja kuntalaisten yhdessä tekemää palveluiden ja tuotteiden kehittämistä. Kokeilut ovat herättäneet mielenkiintoa niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Yritysten, oppilaitosten ja kaupunkien välille on syntynyt uusia verkostoja, mikä on parantanut kuutoskaupunkien yhteistyötä entisestään. Yhteiskehittämistä on pidetty hyvänä toimintatapana. Tavoitteena on kehittää parempia tuotteita ja saada merkittäviä referenssejä yrityksille.

6Aika on vaikuttanut työllisyydenhoitoon luomalla uusia, asiakaslähtöisiä toimintatapoja, jotka vastaavat sekä työnhakijan että yritysten tarpeisiin. Hankkeissa on sparrattu työnhakijoita, tarjottu ajantasaista valmennusta työllistymisen tueksi ja jaettu työllisyyspalveluiden hyviä käytäntöjä kaupunkien välillä. Oulussa on mm. tuotteistettu työssävalmennus, jolla on työllistetty työnhakijoita yrityksiin ja edistetty vuoropuhelua työnantajien kanssa. 6Aika on myös vahvistanut edelleen Oulun talousalueen asemaa painettavan älykkyyden edelläkävijänä.

Kuva: Anna Karppinen

Oulussa on tuotteistettu innovaatioalustoihin liittyviä palveluja ja avattu yrityksille pääsy erilaisiin kehitys- ja testausympäristöihin. 6Aika-kokonaisuus onkin ollut vahvasti vaikuttamassa innovaatioekosysteemin tilannekuvaan ja innovaatiopalveluiden kehittymiseen. Tilannekuvan avulla visualisoidaan yrityksille tarjottavaa palvelutarjontaa sekä kehitetään innovaatiotoimintaa tukevia aktiviteetteja entisestään. 6Aika mahdollistaa omalta osaltaan yrityksille tarjottavien innovaatiopalveluiden kehittämisen, niiden paremman saavutettavuuden ja edistää eri innovaatiotoimijoiden verkostomaista toimintaa.

6Aika-strategian puitteissa Oulussa on testattu IoT-teknologiaa mm. oppimisympäristöissä ja kiinteistöjen kunnossapidossa. Pilottikokeiluista on saatu potentiaalisia uusia ratkaisuja markkinoille ja rakennettu avoimen IoT-alustan referenssitoteutus, johon IoT-antureista, yritysten tietokannasta ja pilvipalvelusta on saatu integroitua tiedot onnistuneesti avoimelle alustalle. Pilotoinnit ovat parantaneet yritysten valmiuksia kehittää uusia tuotteita markkinoille.

6Aika on suuri kokonaisuus, joka tuo Oulun alueelle uusia aktiviteetteja ja edistää olemassa olevien yritysten kilpailukykyä. 6Aika täydentää ja yhdistää muita alueen yritysrajapinnassa toimivia kehityshankkeita. Yhdessä tekeminen ja korkea osaaminen luovat perustan menestykselle.

Lisätietoja Oulun 6Aika-toiminnasta:

6Aika-strategia Oulun kaupungin sivuilla
Oulun kaupungin kehittämishankkeet
BusinessOulun sivut