Uusi CircVol 2 -hanke tukee kaupunkeja ja yrityksiä hiilijalanjäljen huomioimisessa ja uusiomateriaalien käytössä. Hanke jatkaa viime vuoden lopussa päättyneen CircVol-hankkeen työtä.
CircVol 2 -hankkeen tavoitteena on, että maa- ja infrarakentamiskohteissa olisi jatkossa ensisijaisena vaihtoehtona sivuvirtapohjaisten uusiomateriaalien hyödyntäminen neitseellisten materiaalien käytön sijaan.
“Juuri julkaistun IPCC:n raportin mukaan hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä kiireellisesti kaikilla sektoreilla. Sen takia on tärkeää, että myös kaupungit tekevät fiksuja materiaalivalintoja maa- ja infrarakentamiskohteissaan”, projektipäällikkö Reeta Huhtinen Turku Science Parkista sanoo.
Pienempi hiilijalanjälki infrarakentamiselle
Hanke aikoo tehdä muun muassa uusiomateriaalien hiilijalanjälkilaskelmia, jotka auttavat kaupunkeja ja yrityksiä tarkastelemaan infrarakentamiskohteissa eri materiaalivaihtoehtoja paitsi eurojen, myös hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta. Saatava tieto tukee yrityksiä esimerkiksi sellaisten tuotteiden ja palveluiden markkinoinnissa, jotka edistävät kestävää liiketoimintaa. Kaupungit voivat hyödyntää tietoa päätöksenteossa ja tavoitellessaan pienempää infrarakentamisen hiilijalanjälkeä.
“Edellisessä CircVol-hankkeessa tehtiin uusiomateriaaleilla stabiloituja koeruutuja. Niille aloitetaan hiilijalanjälkilaskenta nyt syksyllä, mikä auttaa rannikkokaupunkeja tulevaisuudessa, kun vertaillaan ja valitaan uusiomateriaaleja ruoppausmassojen stabilointiin”, Huhtinen kertoo.
CircVol 2 -hanke käynnistyi toukokuun alussa ja se jatkuu huhtikuun 2022 loppuun saakka. Hankkeen budjetti on 248 114 euroa. Hanketta koordinoi Turku Science Park Oy ja sitä ovat toteuttamassa myös Turun ammattikorkeakoulu, Åbo Akademi, Geologian tutkimuskeskus GTK ja Suomen Ympäristökeskus SYKE.
Lue lisää CircVol 2 -hankkeen tavoitteista
Lisätietoja:
Reeta Huhtinen
projektipäällikkö
Turku Science Park
reeta.huhtinen(at)turkubusinessregion.com
puh. 0400 832 488