Siirry sisältöön

Avoin data kannustaa liikkeelle

06.07.2015 | 6AikaUutiset

6Aika-kaupungit järjestivät kesäkuun alussa vapaa-aikaan keskittyvän yhteistapahtuman #opendata makes you move. Tapahtuman tavoitteena oli kehittää avoimen datan pohjalta uusia vapaa-aikaan liittyviä liiketoimintakonsepteja ja prototyyppejä. Tapahtuma keräsi avoimen datan mahdollisuuksista kiinnostuneita yhteen samanaikaisesti Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Pääkaupunkiseudun tapahtuma kuvattiin suorana online-lähetyksenä, jota seurattiin ympäri maata.

Avoimesta datasta kilpailukykyä

Monet yritykset eivät vielä hyödynnä dataa täysipainoisesti. Tarvitaan osaamista, jotta valtavasta datamassasta voidaan löytää todennäköisyyksien avulla muutoksen suuntia. “Tulevaisuuden kilpailukyky on niillä yrityksillä, jotka pystyvät keräämään dataa tehokkaasti eri lähteistä, yhdistelemään ja käyttämään sitä monipuolisesti eri konteksteissa. Myös trendit ovat liiketoiminnalle äärimmäisen arvokasta tietoa“, painotti tapahtuman pääpuhuja Timo Eriksson Suunto Oy:stä.

Lisäksi päivän aikana kuultiin muun muassa Microsoftin tarjoamista työkaluista, onnistuneita esimerkkejä datan hyödyntämisestä, kumppanikoodaritoiminnasta sekä kansallisesta Open Finland Challenge -kilpailusta. Lounaan jälkeen päästiin varsinaiseen hackathon-vaiheeseen, jossa tiimit eri kaupungeissa lähtivät työstämään omia ideoitaan.

Kaupunkikierroksia ja uusia harrastuksia

Pääkaupunkiseudun tapahtumassa nähtiin innostuneita ryhmiä, jotka toteuttivat käyttökelpoisia ja hauskoja konsepteja. Voittajat konseptoivat vapaa-ajan sovelluksen henkilöille, jotka haluavat vaihtelua liikuntaharrastuksiin. Sovelluksen avulla käyttäjä voi löytää uusia harrastusmahdollisuuksia omalta alueeltaan ja myös järjestää niitä muiden iloksi itse.

Tampereen hackathon keräsi yhteen yli 30 avoimesta datasta kiinnostunutta pirkanmaalaista. Tiimien ideat keskittyivät tekemään kaupunkia tutuksi sekä matkailijoille että kotikaupunkia vähemmän tunteville – liiketoimintanäkökulmaa kuitenkaan unohtamatta.

Voittajatiimi ideoi Tampereelle julkisia kulkuvälineitä hyödyntävän hop-on/hop-off -kaupunkikiertoajelusovelluksen. Sovellus hyödynsi avointa liikenne- ja tapahtumadataa sekä huomioi käyttäjän sijainnin. Käyttäjä sai näihin tietoihin pohjautuen suosituksen, mitä Tampereella kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Turkulaiset liikkeelle ja luontoon

Turun tapahtumassa kuultiin Vaiste Productions Oy:n kehittämästä Venesatamat-nimisestä karttasovelluksesta, johon on kerätty veneilijöiden näkökulmasta tärkeää tietoa satamista sekä niiden palveluista. Satamakortista löytyvät tiedot esimerkiksi polttoaineen saatavuudesta, sähköstä, vesipisteestä, jätehuollosta sekä muista mahdollisista palveluista. Juho Vaiste kertoi, että kesän tavoitteena on saada sovellukselle 10 000 käyttäjää. Venesatamat onkin hyvä esimerkki siitä, mitä ja miten eri datoja yhdistämällä saadaan aikaiseksi suurta yleisöä kiinnostava sovellus.

Turun kaupungin vapaa-aikatoimialalta mukana oli liikuntasuunnitelija Kristina Karppi kertomassa kaupungin palveluiden kehittämistarpeista sekä mahdollisuudesta hyödyntää palveluista kerättäviä ja tuotettuja datoja myös sovelluskehityksessä. Tiimit saivat Karpilta arvokasta tietoa ja kimmokkeita kilpailuun.

Turun kilpailun voitto jaettiin kahden tiimin kesken. Ylipainon kanssa kamppaileville lapsille ideoitiin sovellus From fat fellows to fitness mates, joka kannustaa liikkumaan erilaisten aktiviteettien ja palkintojen avulla. Turun kaupungin luontopolkuverkoston yhteyteen kehiteltiin puolestaan kasvintunnistukseen liittyvä sovelluskonsepti Paavonpolut floral challenge.

Oulussa tasaväkinen kilpailu

Oulun tapahtumassa osallistujia oli niin julkishallinnon, oppilaitosten kuin yritysten saralta. Kolme innokasta tiimiä kehittivät sovellusideoita avoimen datan hyödyntämisestä liikkumisen, tapahtumien sekä aluetiedon teemoista. Syntyneitä ideoita pidettiin hyvin tasavertaisina ja palkinnot päätettiin arpoa osallistujien kesken.

Tapahtuman taltiointi löytyy osoittesta: http://vod.kepit.tv/odmakesyoumove.html ja materiaalit osoitteesta: https://goo.gl/389MG4

#opendata makes you move -yhteistapahtuma oli osa ensimmäistä Pohjoismaissa järjestettävää Nordic Open Data Week -tapahtumaa.