Siirry sisältöön

AIA–viestintä­valmennusta

20.10.2015 | Uutiset

Kuutoskaupunkien avointen innovaatioalustojen ensimmäistä yhteistä viestintävalmennuspäivää vietettiin Tampereella 24.9.2015. Tapahtumassa kuutoskaupunkien avointen innovaatioalustojen väki tapasi Tampereen yliopistolla tavoitteenaan ymmärtää paremmin sekä avoimia innovaatioalustoja että niihin liittyviä viestintäkysymyksiä.

– Avointen innovaatioalustoista pitää viestiä niin, että lottokansakin sen ymmärtää, tiivisti kouluttaja Tommi Järvinen Fondon Oy:stä. Päivän aikana Järvinen avasi miten avoin innovaatioalusta taustoittuu erilaisten ilmiöiden ja uusien ajatusmallin pohjalta. Avoin innovaatioalusta syntyy alusta-ajattelusta (platform thinking), avoimesta innovaatiosta (open innovation) ja joukkoistamisesta (crowdsoursing).

Kaupunkikohtaisia työpajoja

Kaupunkikohtaisia viestintävalmennuksia on tähän mennessä järjestetty jo Helsingissä ja Oulussa. Palaute on ollut erittäin positiivista ja osallistujat ovat saaneet konkreettisia eväitä oman työnsä tueksi.

Seuraavat työpajat järjestetään Espossa (22.10.2015), Tampereella (28.10.2015), Vantaalla (29.10.2015) ja Turussa (4.11.2015). Lisätietoja antaa Taina Ketola, taina.ketola(at)pirkanmaa.fi.