6Aika-strategia on avannut kaupunkiympäristöjä innovaatioalustoiksi

Nainen esittelee iPadilta sisältöä oppilaille koululuokassa. Kolme tyttöoppilasta katselee istuen.

Yrityksen tuotteen yhteiskehittämistä Espoon koulussa, kuva: Espoon kaupunki, Pasi Hornamo/Summit Media

6Aika-strategia on avannut kaupunkiympäristöjä yrityksille monipuolisiksi kehitys- ja kokeilutoiminnan alustoiksi. Lähes 2400 yritystä on tehnyt kaupunkien kanssa yhteistyötä avoimilla innovaatioalustoilla. Alustoilla on kehitetty yli 800 uutta tuotetta tai palvelua.

6Aika-strategiassa innovaatioalustojen kehittäminen lähti liikkeelle vuonna 2015 käynnistyneellä Avoimet innovaatioalustat -kärkihankkeella. Jari Jokisalo BusinessOulusta toimi kärkihankkeen projektipäällikkönä. Hän kertoo, että hankkeen alkaessa alustamaisesta kehittämisestä ja avoimesta datasta oli ollut joitakin tutkimuksia ja muutamia toteutuksia.

– Maailma muuttui kuitenkin pian. Kukaan ei arvannut silloin, kuinka nopeasti se kävisi, Jokisalo sanoo.

Jokisalo jatkaa, että murros tapahtui vuosina 2017-18, kun kaupunkikehittämisessä oivallettiin syvällisemmin yhteistyön arvo. Syntyi trendi, jossa oli keskeistä, että rajapinnat ovat avoimia ja tuotteet ja palvelut toimivat yhdessä muiden kehittämien tuotteiden ja palvelujen kanssa.

Tällä hetkellä alustamainen kehittäminen ja avoimuus ovat perustekijöitä kaupunkien kehittämisessä. Ne ovat vakiintuneet osaksi kuutoskaupunkien strategioita ja omaa toimintaa, mistä ovat esimerkkeinä Espoon Kaupunki palveluna -malli, Turun Smart and Wise -ohjelma, Testbed Helsinki ja Digitaalinen Oulu.

Alustamaisen kehittämisen vakiintuminen vaikutti myös uudenlaisen työtavan muodostumiseen.

– Kaupungit, yritykset ja korkeakoulut toimivat nykyään tiiviissä yhteistyössä, Jokisalo sanoo.

Pimennetty seminaarisali, yleisö katselee lavalle, jossa ihmisiä ja suurelle kankaalle heijastettu teksti "Kokeilukulttuuri kuutoskaupungeissa".
Avoimet innovaatioalustat -kärkihankkeen loppuseminaarissa 6.6.2018, kuva: Oulun kaupunki.

Selkeitä prosesseja yhteiskehittämisen tueksi

6Aika-strategian aikana koulujen ja sosiaali- ja terveydenhuollon kaltaisia julkisia palveluja on avattu yrityksille kehitys- ja kokeilutoiminnan alustoiksi.

Avoimet innovaatioalustat -kärkihankkeessa Espoon kaupungin projektipäällikkönä toiminut Katja Hagman kertoo, että yritykset, joilla oli oppimista palvelevia digitaalisia ratkaisuja, kolkuttelivat koulujen ovia. Yrityksillä oli tekninen osaaminen, mutta he tarvitsivat pedagogista näkemystä tuotteensa kehittämiseen.

– Perinteisesti koulut ovat olleet suljettuja ulkopuolisilta kehittäjiltä. Meidän oli luotava turvallinen ja selkeä prosessi, jonka avulla yhteiskehittämistä voidaan tehdä oppilaiden ja opettajien kanssa, Hagman kertoo.

Syntyi toimintamalli nimeltään KYKY eli koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen. Kärkihankkeen jälkeen yhteiskehittämistä kouluissa ja toimintamallin hiomista jatkettiin Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt 6Aika-hankkeessa.

Alustamaiselle kehittämiselle omistettu BusinessAsema

Avoimet innovaatioalustat -kärkihankkeen jatkumona Ouluun avattiin vuosi sitten BusinessAsema. Se on keskeisellä sijainnilla oleva älykiinteistö, joka on yksi suuri innovaatioiden kehittämis- ja kokeiluympäristö. BusinessAsema hyödyntää myös työllisyysalan 6Aika-hankkeista saatuja oppeja.

BusinessAsemalle on koottu elinkeino-, koulutus- ja työllisyyspalveluita ja avoimia työtiloja. Kiinteistö toimii testialustana yritysten tuotteille ja palveluille sekä kohtaamispaikkana yrityksille, työnhakijoille ja opiskelijoille.

Jari Jokisalo työskentelee nykyään BusinessAsemalla ja on siitä hyvin innoissaan, vaikka koronaepidemian vuoksi BusinessAseman tapahtumat ovatkin nyt tauolla. Jokisalo huomauttaa, että 6Aika-strategiassa hankitun osaamisen jakaminen jatkuu kuitenkin kaiken aikaa.

– Meillä on 6Aika-strategiassa tehdyn yhteistyön ansiosta kaupunkikehittämisen edelläkävijöitä ympäri Suomen. He jatkavat alustamaista kehittämistyötä useilla toimialoilla eri kaupungeissa, hän lisää.

Make with Espoo -alusta kutsuu yhteiskehittämään

Katja Hagman uskoo, että 6Aika-strategian myötä kaupungit ovat kypsyneet ja kohdanneet sen, ettei heillä itsellään ole valmiuksia kaikkeen kehittämistyöhön.

– Mutta toimimalla osana innovaatioekosysteemiä kaupungeilla on mahdollista saada merkittävä määrä lisää kyvykkyyttä kehittämiseen, Hagman jatkaa.

6Aika-strategiassa tehdyn työn ansiosta kaupunkien yhteiskehittäminen innovaatioalustoilla nojaa selkeisiin käytäntöihin ja strategisiin raameihin.

Espoossa yhteiskehittämistä halutaan laajentaa nyt kaikille toimialoille.

Make with Espoo -innovaatioalusta on kutsu kaikille kaupunkilaisille tekemään yhdessä kaupungin kanssa, Hagman sanoo.

Artikkeli on osa tänä talvena julkaistavaa artikkelisarjaa, jossa esittelemme 6Aika-strategian päätuloksia ja haastattelemme mm. 6Aika-yhteistyön kehittymistä lähietäisyydeltä seuranneita konkareita.