Siirry sisältöön

6Aika-hankkeet ovat kehittäneet ketterästi uusia ratkaisuja koronatilanteeseen

CoHeWe-hanke kokeili Helsingissä Kustaankartanon seniorikeskuksessa aistihuonetta, joka virkisti muistisairaita luontoelementeillä. Kuva: Heidi Hirsimäki.

6Aika-hankkeet ovat hakeneet käytännön ratkaisuja koronavirusepidemian ja epidemian tuoman poikkeustilan helpottamiseksi.

Monissa 6Aika-hankkeissa kehitetään uusia digiratkaisuja käytännön kokeiluilla, jotka ovat luonteeltaan ketteriä. Ketteryys ja kyky nopeisiin innovaatioihin on koronatilanteessa kullanarvoista.

“Kun epidemiatilanne paheni, kävimme yhteistyöyritysten kanssa vuoropuhelua, voidaanko menossa olevia kokeiluja muuttaa niin, että niistä saa apua kriisistä kärsiville tai epidemian hoidon tueksi”, CoHeWe-hankkeen projektipäällikkö Peeter Lange Forum Virium Helsingistä kertoo.

Tähän mennessä on valmisteltu muutoksia multisensoriseen aistihuoneeseen Kustaankartanon seniorikeskuksessa Helsingissä. Huone muutetaan virtuaaliseksi kohtaamispaikaksi poikkeustilan aikana. Keskuksen asukkaat tapaavat huoneessa omaisiaan videon välityksellä, sillä kasvokkain tapaamiset ovat nyt pannassa.

“Teknologia oli pääosin asennettu ja valmiina, tarvittiin vain kamerat ja uusi sovellus, joita testataan parhaillaan. Jos kaikki menee odotusten mukaan, saamme uuden kohtaamishuoneen käyttöön jo parin viikon sisällä”, Lange sanoo.

Kuljetusapua poikkeustilanteessa

Citylogistiikan uudet ratkaisut -hankkeessa on mietitty, miten logistiikkapalveluilla helpotetaan yritysten ja asukkaiden arkea epidemian aikana. Helsingissä hanke avasi viime viikolla ravintoloita varten ilmaisen alustan takeaway-ruoan kotiinkuljetuksia varten. Kun tilaus saapuu ravintolan verkkokauppaan, ravintola ilmoittaa alustalla kuljetustarpeesta kuljetusyrityksille.

“Tämä auttaa ravintoloita käynnistämään ruoan kotiinkuljetukset. Meiltä saa tukea myös oman verkkokaupan integroimiseen alustalle, ja Holvin verkkokaupat toimivat sen kanssa yhteen jo valmiiksi”, projektipäällikkö Assi Rautanen Forum Virium Helsingistä kertoo. Rautanen vinkkaa, että ensimmäisinä mukaan lähteville ravintoloille tarjotaan ruokien kuljetukset polkupyöräkuljetuksina hankkeen piikkiin.

Turussa Citylogistiikka-hanke on ollut mukana koordinoimassa ja konseptoimassa kaupungin toimintaa, jossa hävikkiruokaa kuljetetaan vähävaraisille asukkaille kotiin. “Ruokakasseja on toimitettu asiakkaille 130-150 kappaletta per päivä”, projektipäällikkö Jere Lumikko Turun kaupungilta kertoo. Toimintaa laajennetaan kauppakassien kuljettamiseen yli 70-vuotiaille lähiaikoina.

cohewe.eu

citylogistiikka.fi